Aloitin kasvatustyöni ystäväni kanssa kennelnimellä Safe Keeper´s.  Kasvatin tällä nimellä kolme pentuetta (Safe Keeper´s B-, E- ja H-pentueet). Muutamien vuosien yhteistyön jälkeen tuli kuitenkin ajankohtaiseksi oman kennelnimen hankkiminen. Kennelnimi Safe Guardian's myönnettiin minulle vuonna 2010.

Tarkoitukseni on kasvattaa pienimuotoisesti rodunomaisia, terveitä hyvän luonteen omaavia valkoisiapaimenkoiria, jotka soveltuvat harrastuskäyttöön sekä oikein koulutettuna vaikka vain mukavaksi perhe- ja seurakoiraksi.

Koirani elävät perheenjäseninä ja myös pennut kasvavat perheen parissa tottuen arkipäivän ääniin, ihmisiin, toisiin koiriin ja muuhun hulinaan.  Kun pennut ovat hieman vanhempia pääsevät ne sään salliessa tutustumaan ja leikkimään pihalle. Lisäksi totutan pennut käsittelyyn ja autoiluun.  Pennut luovutetaan 7-8 viikon ikäisinä eläinlääkärintarkastamina rakastaviin ja aktiivisiin koteihin perheenjäseniksi.

Jos kasvatustyöni kiinnostaa ja haluat lisätietoja niin otathan rohkeasti yhteyttä. Olet myös tervetullut tutustumaan meihin henkilökohtaisesti. Toivottavasti viihdyt kotisivuillani!

I started my breeding with my friend under the name Safe Keeper´s. I bred three litters under that name ( Safe Keeper´s B-, E- and H-litters). After a few years of cooperation I decided it was time to get my own kennelname. The name Safe Guardian´s was admitted to me in 2010.

My goal is to raise typical and healthy white shepherds with good characters. I aim towards dogs that are suitable for different kind of hobbies ore with a proper trainig can allso only be beloved family pets.

All of my dogs live as members of our family and the puppies allso grow amongst us. There fore they are used to everyday life, noises, people, children and other dogs. When the puppies are a bit older they get to go outside to play and look at the big world whenever the weather allowes it. I allso take care that the puppies are used to beeing handled and travelling with a car. The puppies are ready to move to their new loving homes at the age of 7-8 weeks. By that age they will have FCI-papers and they will have been examined by a vet.

If you are interested in my breedingwork and would like more information don´t hesitate to contact me. You are allso Wellcome to visit us inperson. Hopefully you enjoy my homepage.